top of page

“RallaGroup on hyvä esimerkki siitä, ettei taide synny tyhjästä, vaan tuorekin kulttuuri ammentaa aina jollakin tavalla menneestä. Kunnioittaa tai rikkoo, vähintäänkin tuntee sen, sillä vain silloin voi syntyä myös jotakin uutta.

– Kittilälehti/ Mari Palomaa
VIDEO  
Kittilässä
Perustettu 2013
Me

Elina Alatörmänen 

Sarianna Kivilahti

Elina Koivuniemi 

 

Bio

RallaGroup on kittiläläinen kokoonpano, jolla on pehmeä ja soiva soundi sekä oma tyyli sovittaa ja tulkita kappaleita. Yhtyeen vahvuus on moniääninen laulu.

RallaGroup tuo kuultavaksi ”huurretta tuikkivan tunturituulen”, ”kevään valkohankien hohteen” sekä ”leudot ja lämpimät Lapin yöt”. Pohjoisen lauluissa soivat luonnon lisäksi Lapin ihmisten tunnot ja eletty elämä. Äänimaailma kuljettaa tunnelmasta toiseen moniäänisen laulun ja erilaisten soitinten myötä.

 

Räätälöimme musiikkia toiveidenne mukaan erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Monikielisesti laulava yhtye toimii niin perhejuhlissa kuin isommissakin tapahtumissa. Ohjelmistosta löytyy pohjoisen musiikkia sekä niin kotimaista kuin maailman musiikkiakin.

Calendar
KEIKAT

Talvi 2023

Ounasjoki-muistomerkin tukikonsertti
Ravintola Tonttulassa 8.2. klo 18. Liput 15€ (käteinen). Järjestää Könkään kyläyhdistys.

KUVAT
KUVAT
Contact
YHTEYSTIEDOT
Elina Alatörmänen
group.ralla@gmail.com, 040 596 2789
bottom of page